Apple TV on suunniteltu kaikille viihteen ystäville. Sen kautta voi suoratoistaa elokuvia ja sarjoja televisiossa, mutta lisäksi sillä voi tehdä myös paljon muuta. Sillä voi myös esimerkiksi pelata pelejä, suoratoistaa musiikkia ja ladata eri sovelluksia Applen App Storesta. Apple TV liitetään vain helposti omaan televisioon ja sen kautta pääsee saman tien käsiksi suureen määrään viihdettä.
Mikä on Apple TV?
Apple TV tarjoaa mahdollisuuden katsoa omia lempiohjelmia eri suoratoistopalveluiden kautta silloin kun haluaa. Lisäksi tarjolla on paljon kaikkea muuta, kuten musiikkia, mahdollisuus pelata pelejä ja ladata sovelluksia. Se on eräänlainen viihdepaketti, jonka saa liitettyä omaan televisioon HDMI-liitännän avulla. Kyseessä on siis hyvin paljon muutakin kuin vain tv. Se on digitaalinen mediasoitin, joka tarjoaa jokaiselle jotakin!
Miten Apple TV toimii?
Apple TV on viihdekeskus, joka liitetään omaan televisioon helposti HDMI-kaapelin avulla. Sen avulla voi katsoa elokuvia, sarjoja, urheilua ja muuta viihdettä suoraan televisiosta. Saat erilaiset suoratoistopalvelut käyttöösi sen kautta. Voit ladata esimerkiksi sellaisia palveluita kuin Apple TV+, Netflix, Disney+, YouTube ja monet muut. Halutessasi voit myös katsoa live-lähetyksiä ja televisiokanavia suoraan Apple TV:n kautta lataamalla Channels-sovelluksen. Se mahdollistaa sen, ettei sinun tarvitse sulkea Apple TV:tä katsellaksesi suosikkisarjaasi ja jalkapallon live-lähetystä.
Kuinka otan sen käyttöön?
Apple TV on helppo ottaa käyttöön. Se tapahtuu seuraavalla tavalla:
- Kytke laite televisioon HDMI-kaapelilla ja liitä virtajohto pistorasiaan.
- Käynnistä laite ja seuraa annettuja asennusohjeita.
- Yhdistä laite verkkoon Wi-Fi:n tai Ethernet-kaapelin kautta.
- Apple TV on tämän jälkeen valmis katseltavaksi.
- Katso suosikkiohjelmiasi!
Mitä se maksaa?
Laitteiden hinnat vaihtelevat niiden mallin ja tallennustilan mukaan. Tässä on esitelty muutamia eri malleja hintoineen:
- Apple TV 4K, 64 GB tallennustilalla: noin 169 €
- Apple TV 4K, 128 GB tallennustilalla: noin 189 €
- Apple TV HD, 32 GB tallennustilalla: noin 159 €
Apple TV 4K:n resoluutiolla tarjoaa neljä kertaa enemmän pikseleitä kuin perinteinen Full HD, siksi hintakin on suurempi. Apple TV 4K:n resoluutiolla on myös HD:tä uudempi versio.
Mitä Apple TV tarjoaa?
Apple TV:n avulla voit yhdistää kaikki omat suosikkisisältösi yhteen paikkaan. Sen avulla voit katsoa omia suosikkiohjelmiasi, elokuvia ja live-urheilua korkealaatuisina suoraan televisiostasi. Voit halutessasi ladata eri suoratoistopalvelut laitteellesi, käyttää muita sovelluksia ja pelejä, tehdä ostoksia iTunesin kautta tai hyödyntää AirPlay-toimintoa. AirPlay-toiminnon avulla voit jakaa mediaa suoraan iPhonesta, iPadista tai Macista televisioosi.
Mikäli pidät musiikista, Apple Music tarjoaa sinulle suuren kattauksen parasta musiikkia suoraan televisiollasi. Apple Music tarjoaa jopa 100 miljoonan kappaleen suuruisen musiikkikirjaston, jonka uumenista löytyy jotakin jokaiselle.
Voit katsoa IOS-laitteellasi tallennettuja videoita ja valokuvia
Apple TV tarjoaa mahdollisuuden katsoa iOS-laitteelle tallennettuja videoita ja kuvia television kautta. Se onnistuu AirPlay-toiminnon avulla ilman kaapeleita. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että voitte yhdessä perheen ja ystävien kanssa katsella kuvia tai videoita suurelta näytöltä.
Lempiohjelmat ja livelähetykset suoraan tv:stä
Apple TV mahdollistaa lempiohjelmiesi ja live-lähetysten katselemisen suoraan televisiosta. Se onnistuu esimerkiksi suoratoistopalvelun kautta tai lataamalla Channels-sovelluksen. Voit myös tallentaa ohjelmia tai seurata uusimpia elokuvia sen kautta. Sinun ei siis tarvitse sulkea laitetta katsellaksesi toisenlaista sisältöä, vaan kaikki on mahdollista suoraan Apple TV:llä.
Apple TV -sovellus
Sovelluksen kautta voit katsella kriitikoiden ylistämiä Apple Original ‑leffoja ja ‑sarjoja Apple TV+ ‑palvelussa. Näet sellaisia alkuperäissarjoja kuin The Morning Show, Foundation, Ted Lasso, Hijack, Ghosted ja CODA. Lisäksi palveluun lisätään joka kuukausi uutta sisältöä. Jos haluat katsella urheilua, se onnistuu MLS Season Pass ‑tilauksella. Voit nähdä esimerkiksi Major League Soccer ‑runkosarjaottelut ja -pudotuspeliottelut sekä Leagues Cup ‑turnauksen.
Sovellus myös helpottaa katselukokemusta, sillä voit jatkaa sarjoja ja elokuvia juuri siitä, mihin viimeksi jäit. Sovellus tallentaa henkilökohtaisen katselulistasi, jonka avulla löydät kaikki suosikkisisältösi helposti ja nopeasti.
Apple TV – Plussat ja miinukset
Palvelu tarjoaa katsojille paljon hyviä puolia. Siitä huolimatta jotkut muut palvelut tarjoavat jotakin sellaista, jota Apple TV ei. Tutustutaan seuraavaksi siihen, mitä hyviä ja huonoja puolia tällä palvelulla on.
Apple tv n plussat:
- Tarjoaa laadukasta sisältöä ja hyvän kuvanlaadun.
- Monipuolisesti sisältöä tarjolla, kuten mahdollisuus ladata suoratoistopalvelut, katsella televisio-ohjelmia ja urheilua sekä toistaa musiikkia.
- TV:n asentaminen on helppoa.
- Voit suoratoistaa Applen laitteilta televisioosi.
- Voit pelata pelejä App Storesta ja käyttää Bluetooth-peliohjaimia.
Apple tv n miinukset:
- Kalliimpi kuin jotkut kilpailevat laitteet.
- Joudut maksamaan saadaksesi maksulliset suoratoistopalvelut käyttöösi.
- Ei tarjoa yhtä paljon ominaisuuksia Android-käyttäjille.
Apple TV Plus vs. Apple TV
Apple TV on kokonainen viihdekeskus, joka yhdistetään omaan televisioon. Siihen saa ladattua Applen oman suoratoistopalvelun nimeltä Apple TV+. Nämä palvelut eivät kuitenkaan ole sidottuja toisiinsa. Suoratoistopalvelun kautta saat katsottavaksi suuren määrän erilaisia Applen omia alkuperäissarjoja ja -elokuvia, joita ei mistään muualta näe. Sen voi myös yhdistää eri laitteille, vaikkei omistaisikaan Apple TV:tä.
Apple TV+ on kuukausimaksullinen palvelu, jonka voi hankkia käyttöönsä 9,99 euron kuukausimaksua vastaan. Ensimmäiset kolme kuukautta on mahdollista saada ilmaiseksi, ja kokeilujakson jälkeen hinta on 9,99 euroa.
UKK
Paljonko Apple TV+ maksaa?
Voit saada kolmen kuukauden ilmaisen kokeiluajan, jonka jälkeen palvelu maksaa 9,99 euroa kuukaudessa. Sen voi peruuttaa milloin tahansa.
Mitä Apple TV voi tehdä?
Sen kautta voi katsella eri ohjelmia ja elokuvia, ladata eri sovelluksia, toistaa musiikkia, katsella puhelimelle tallennettuja kuvia ja videoita sekä paljon muuta. Se on kokonainen viihdekeskus.
Voiko Androidilla katsoa Apple TV?
Apple TV+ -sovellus on ladattavissa myös Android-laitteelle. Voit lada