Täällä eepelit.fi sivustolla ovat pääosissa peliuutisoinnissa olleet CS:GO, PUBG ja viimeisimpänä Valorant peli, mutta esimerkiksi Dota 2 ja League of Legends pelit ovat jääneet sivummalle siitä yksinkertaisesta syystä, että yksikään meistä ei pelaa näitä pelejä. Samoin pelit kuten Rocket League, Rainbow Six ja monet muutkin genren pelit jäävät meiltä ohi, koska oma toimituksemme on kapea ja pelaamamme pelit vievät jo nykyisellään paljon aikaa muusta tekemisestä.
Silloin tällöin suuntaamme katseemme myös muihin peleihin tai katsomme esimerkiksi peleistä, missä kaikissa niissä on ollut esillä kasinopelejä, joita toimituksemme pelaa – olemmehan kaikki aikuisia, ja jokaisella meistä on oma suosikkipelimme kolikkopelien ja kasinopelien maailmassa.
E-urheilun katsojamäärät kasvussa
Vuonna 2018 laskettiin että e-Urheilua seurasi joko aktiivisesti tai satunnaisesti vajaat 400 miljoonaa ihmistä ja tänä vuonna katsojamäärät lähestyisivät 500 miljoonaa katsojaa. Esimerkiksi vuonna 2015 eniten katselijoita oli League of Legends pelillä, jota myös pelattiin eniten ja seuraavina tulivat Dota 2 ja CounterStrike pelit. Ja jos mietitään, että vuodet 2017 League of Legends finaalia seurasi online yli 106 miljoonaa katselijaa ja esimerkiksi Wimbledonin tennisfinaalia 2018 vain 9,4 miljoonaa katselijaa, voidaan sanoa että e-Urheilu on ollut todella seurattu laji jo 2010-luvun puolesta välistä ja se laji vain kehittyy ja kasvaa edelleen. Vuonna 2019 katselijamäärät olivat LoL mestaruudella 137 miljoonaa, Dota2 The International finaalilla 88 miljoonaa, CS:GO Katowicen finaaleilla 53 miljoonaa ja CS:GO Starladder Major Berliinilläkin 45 miljoonaa, ei siis mikään ihme että lajista on vähitellen tullut myös oikea mainoskanava yrityksille, jotka haluavat tulla esille 18-29 vuotiaiden parissa.
E-urheilun katsojamäärät, pelaajamäärät ja kaikki lajiin liittyvä paitsi areenatapahtumat ovat kasvaneet nyt vuoden 2020 alkukuukausina. Tämä hetken maailmantilanne on vaikuttanut luonnollisesti myös tämän lajin tapahtumiin, jotka ovat nyt siirretty pois isoilta areenoilta täysin studio/online turnauksiksi, mutta joka tapauksessa laji saa entistä enemmän huomiota ja kasvua.
E-urheilussa liikkuu jo isot rahat
Vuonna 2018 laskettiin että e-Urheilun liikevaihto olisi ollut vajaat 870 miljoonaa dollaria ja silloin laskettiin, että se kolminkertaistuisi vuoteen 2022 mennessä – tämän lasku lokakuussa 2019 Goldman Sachs. PriceWaterhouseCoopers ennusti liikevaihdon saavuttavan 1,5 miljardia vuoteen 2022 mennessä. Mistä sitten kaikki raha tuli 2018? Sponsorointi kattaa noin 25% koko summasta, mediaoikeudet 20%, striimausmainonta vajaat 20%, kuluttajien maksut noin 15% ja erilaisten tapahtumien lipputulos noin 15%.
Newzoo julkaisi helmikuussa 2020 (siis ennen nykytilannetta) arvion, missä e-Urheilun liikevaihto olisi 2020 tasolla 1,1 miljardia dollaria ja vuonna 2023 se olisi jo 1,6 miljardia, mutta nämä luvut eivät sisällä televisiointia, mikä on kasvanut tänä vuonna maailmalla huomattavasti ja samalla e-Urheilu on noussut myös urheiluvedonlyöntilistoille aivan uudelle tasolle, ja aivan uusilla vedonlyöntimahdollisuuksilla.
Vuonna 2018 Suomessakin nähtiin selkeä muutos markkinoilla, kun siihen asti pienissä piireissä pelatut turnaukset alkoivat saada kunnon sponsoreita ja Suomessa toimivat teleoperaattorit lähtivät ryminällä mukaan markkinoille. Nyt 2020 Elisa Viihde sisältää pelejä suorina lähetyksinä ja Telialla on osansa Suomen peliliigoista. Taustalla myös esimerkiksi yrityksille on saatavilla oma firmaliiga genren lajeihin eikä yritysmaailmassakaan enää pelata vain perinteisiä palloilulajeja.
PwC:n vuoden 2018 laskelmat verrattuna vNewZon 2020 laskelmiin ovat muuttuneet huomattavasti. Oheisessa kuvassa vuoden 2020 arviot, missä raha liikkuu e-Urheilussa.
e-Urheilun tulevaisuus Suomessa
Suomessa on paljon pelaajia, se on selvää. Suomessa on myös aloitettu e-Urheiluun liittyviä koulutuksia, joiden tarkoitus on antaa lajiin ammattilaisiksi tähtääville nuorille aikuisille kokonaiskuvaa siitä, mitä ammattilaisuus vaatii, ja että kyse ei ole vain pelaamisesta. 2020-luku on varmasti koko lajigenrelle kasvun aikaa, mutta samalla laji kamppailee harrastajista, tiloista, vapaa-ajasta katselijoiden suhteen mutta myös sponsoreista. Suomen sponsorimarkkinat ovat pienet, ja vaikka ENCEn toimitusjohtaja Mika Kuusisto juuri kertoi televisiohaastattelussa, ettei e-Urheilu kamppaile muita urheilulajeja vastaan, niin sitä se nimenomaan tekee.
E-Urheilun kasvu vaatii entistä ammattimaisempaa toimintaa ja tällä hetkellä Suomessa on vain pari ammattilaisjoukkuetta, kun esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa niitä on parikymmentä. Kaikki nämä joukkueet haluavat osansa Suomen sponsorimarkkinoista, eikä sitä rahaa ole liikaa lisää sinne siirtymässä. Tämän lisäksi kaikki tutkimukset osoittavat maailmalta ja Suomesta, että e-Urheilu vetoaa nimenomaan 18-29 vuotiaisiin nuoriin aikuisiin ja mikäli oma yrityksesi myy tuotteita tai palveluita tälle ikäryhmälle, mietit varmaan tällä hetkellä mainoksien ja mainosrahan siirtämistä jääkiekosta ja jalkapallosta e-Urheiluun, joten kyse on kamppailusta.
Me haluamme olla mukana kertomassa lajin kehityksestä ja etenemisestä Suomessa, sekä tämä eepelit sivuston kanssa kuin myös e-urheilua.com sekä suomiesports.fi sivustojemme kautta ja otamme aina mielellämme uusia ihmisiä mukaan porukkaan kertomaan tapahtumista, peleistä ja pelaajista.
Ota rohkeasti yhteyttä ja tehdään yhdessä lajista entistä tunnetumpi Suomessa.