Lunta ja pakkasta

By eepelit.fi

Nyt hiihtolomalaisia hellitään kunnon talvisäällä. Meillä on lunta ja pakkasta ja tulossa vielä talven paikallinen kokoperheen talvitapahtuma, mitä muuta voisikaan talvilomalainen toivoa?

Ulkoilu ja liikunta

Monessa paikassa kirjoitetaan, kuin lasten liikunta ja varsinkin nuorten liikunta on vähentynyt ja nyt olisi tällä viikolla lomalla mahdollisuus ulkoilla lumen ja pakkasen kera. Tosiasia on kuitenkin, että jos verrataan nykynuoren ja meidän 40+ aikuisten nuoruutta, paljon on muuttunut. Nuorten ajankäyttö on muuttunut todella paljon ja niistä valveilla olotunneista käydään kovaa kamppailua – urheilu ja ulkoilu ovat vain yksi tekijä monien muiden ajanviettotapojen joukossa, joita nykyään vain on paljon enemmän kuin ennen. Toisaalta myöls elämäntavat ovat muuttuneet. Ennen oli itsestään selvää, että kaikki kävivät hiihtämässä ja luistelemassa – nyt sen tilalle on tullut paljon muuta.
Nykyaikainen koululaisikäisten liikuntasuositus: kaikkien 7–18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. Ruutuaikaa viihdemedian ääressä saa olla korkeintaan kaksi tuntia päivässä.
Liikuntasuositus kehottaa nostamaan sykettä ja hengästymään joka päivä. Siten parannat kestävyyttä ja jaksat paremmin. Tosiasia on kuitenkin, että nuoren pelatessa virtuaalimaailmassa pelejä, myös silloin syke nousee ja nuori hengästyy, eikä sillä ole käytännössä mitään tekemistä liikunnan kanssa.
Liikuntasuositus kehottaa myös kuormittamaan lihaksia ainakin kolme kertaa viikossa. Näin saat lisää voimaa ja notkeutta. Liiku aina kun voit. Pysyt pirteänä ja ehdit enemmän. myös Liikunta ja tiede ovat käsitelleet asaiaa. Suomalaisnuorten liikunta-aktiivisuus vähenee huomiota herättävän jyrkästi; suomalaispoikien liikunta-aktiivisuus vähenee enemmän kuin missään muussa tutkitussa 36 Euroopan ja Pohjois-Amerikan maassa. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten tyttöjen liikunta-aktiivisuuden drop off oli seitsemänneksi jyrkintä.

Liikunta-aktiivisuus

Liikunta-aktiivisuus laskee erityisesti 13 ja 15 ikävuoden välillä. Vielä 11 ja 13 vuoden iässä suomalaisnuoret sijoittuvat suositusten mukaisen liikunta-aktiivisuuden kansainvälisessä vertailussa verrattain korkealle. Suomalaiset 11- ja 13-vuotiaat pojat täyttivät liikuntasuosituksen neljänneksi yleisimmin ja tytötkin ylsivät seitsemän aktiivisimman maan joukkoon.
Ilmiön syitä voidaan pohtia. Liittyykö liikunta-aktiivisuuden väheneminen nuorten kypsymiseen kohti aikuisuutta vai löytyykö ilmiön selitys pikemminkin elinympäristöstä tai muista ulkoisista tekijöistä?

Armeijan kouluttajat kertovat: Varusmiesten kunto ennätyksellisen alhainen, metsä pelottaa ja pölli sytytetään sytkärillä nuotioksi
Vähemmän ja huonokuntoisempia nuoria käy nykyään armeijan, osa pelkää metsää eikä tiedä, mikä on rautakanki.

Kaikesta tästä huolimatta, pidetään lippukorkealla, liikutaan ulkona tai sisällä ja nautitaan talvesta.