Opas e-urheilun vedonlyönnin aloittelijalle

By eepelit.fi

Siitä lähtien, kun konsoli- ja tietokonepelien pelaaminen hyväksyttiin urheilulajiksi, on e-urheilun vedonlyöntikin saanut lisää suosiota. E-urheilun vedonlyönti on monella tapaa samankaltaista ja toisaalta taas erilaista kuin vedonlyönti perinteisissä urheilulajeissa ja eri peleihin liittyy omia termejään, jotka vedonlyöjän on tiedettävä etukäteen. Vedonlyöntibonuksien avulla e-urheilun vedonlyöntiä voi kuitenkin kokeilla ennen kuin harrastukseen sitoutuu sen paremmin.

E-urheilun suosituimmat pelit

Samoin kuin eri urheilulajeissa on suosikkiliigoja tai –urheilutapahtumia, niin e-urheilussa on suosikkipelejä, jonka parissa e-urheilijat kilpailevat. Esimerkiksi Counter Strike: Global Offensive, Fortnite ja Dota 2 ovat nykypäivän suosituimpia e-urheilun pelejä. Jokaiseen peliin liittyy tietysti omia erikoispiirteitä, jotka vaikuttavat myös vedonlyöntiin kyseisessä lajissa. Usein e-urheilun vedonlyönnissä eri pelit on jaoteltu eri kategorioihin, jolloin on selvää, missä pelissä lyö vetoa.

E-urheilu on siinäkin mielessä kiinnostava urheilulaji, että se kehittyy jatkuvasti teknologisen kehityksen mukana ja markkinoille tulee jatkuvasti uusia kiinnostavia pelejä, joiden parissa kilpailla. Tietenkin osa peleistä on ollut mukana jo pitkään, mutta uudet pelit tulevat mukaan melko nopealla tahdilla. Esimerkiksi Fortnite ilmestyi vasta vuonna 2017 ja nyt se on jo e-urheilukisojen klassikko.

E-urheilun vedonlyöntibonukset

Jos on täysin aloittelija e-urheilun vedonlyönnin parissa, ovat vedonlyöntibonukset se, mitä kannattaisi vedonlyöntisivustoilta hakea. Yleensä e-urheilun vedonlyöntiä tarjoavat sivustot ovat varsin uusia, joten kannattaa ensisijaisesti ottaa selvää sivuston turvallisuudesta ja laadusta. Bonustarjoukset voivat nimittäin johtaa uudet pelaajat harhaan, sillä valitettavasti netissä on myös useita epäluotettavia vedonlyöntisivustoja.

Eri bonustarjoukset lunastetaan eri tavoin ja niillä on erilaisia vaatimuksia. Ilmaisilla bonuksilla pääsee pelaamaan helpoiten, mutta yleensä ilmaisilla bonuksilla ei pysty voittamaan mitään kierrätysvaatimusten vuoksi. Muutenkin bonustarjoukset on aina kehitetty sellaisiksi, että vedonlyöntisivusto jää aina voitolle. On siis fakta, että vedonlyönnissä tulee aina todennäköisemmin häviämään kuin voittamaan.

E-urheiluun erikoistuvat vedonlyöntisivustot

Jos haluaa kokeilla vedonlyöntiä e-urheilussa, pitää hakea vedonlyöntisivustoja, jotka erikoistuvat nimenomaan e-urheiluun. Näin voit olla varmempi siitä, että saat hyvää ja laadukasta palvelua, ja että sivuston tiedot ovat luotettavia. Mikäli sivusto vasta testailee e-urheilun vedonlyöntiä, ei siihen välttämättä suhtauduta vielä yhtä vakavasti. On tärkeää, että saat asiakkaana riittävästi tietoa e-urheilun vedonlyönnistä, sillä lajiin liittyy omia erityispiirteitään ja se muuttuu jatkuvasti.

Missä eri asioissa e-urheilun vedonlyönnissä voi lyödä vetoa?

Kuten sanottua, eri pelien tapauksessa voi lyödä vetoa eri asioista. Yleisintä on lyödä vetoa siitä, kumpi joukkue tulee voittamaan tai onko todennäköisempää, että tulee tasapeli. Taisteluepeleissä voi lyödä vetoa myös siitä, miten paljon tulevat tappamaan pelin aikana tai kumpi joukkue tekee pelissä todennäköisimmin ensimmäisen tapon. E-urheilun vedonlyönti ei siis ole aivan yksinkertaista, sillä jokainen peli ja pelaaja on erilainen. Jos vedonlyönnissä haluaa menestyä, pitää tietää itse peleistä paljon ja tietää, millä strategioilla pelaajat yleensä pelaavat. Usein pelaajat kuitenkin vaihtelevat strategioitaan vastuksesta riippuen, mikä voi olla haastavaa vedonlyöjälle.

Mihin aloittelevan vedonlyöjän pitää kiinnittää huomiota?

Aloittelevan e-urheilun vedonlyöjän kannattaa yleisesti tutustua pelien sääntöihin ja e-urheiluliigoihin tarkemmin. Myös vedonlyönnin perusteisiin kannattaa tutustua huolellisesti ennen kuin lunastaa esimerkiksi vedonlyöntibonuksia. Vastuulliseen vedonlyömiseen on myöskin helpompi kiinnittää huomiota silloin, kun vasta aloittelee uutta harrastustaan. Vedonlyönti on itsessään kehitetty vain hupia varten, joten ei ole viisasta pelata yli omien rajojensa.

Yhteenveto

E-urheilun vedonlyönti ei siis todellakaan ole niin yksinkertaista kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa ja aloittelevan vedonlyöjän on tutustuttava erikseen eri peleihin ja vedonlyönnin sääntöihin. Toisaalta vedonlyöntiä on aina helppo vain kokeilla bonusten avulla.