Itse aloitin tietokoneella pelaamisen siinä yläasteelle mennessä, tai siellä ollessa joskus hamassa menneisyydessä 1980-luvulla. Tähän oli yksinkertainen syy siinä, ettei sitä ennen ollut oikeasti edes mahdollisuutta pelata– ei ollut koneita eikä pelejä. Maailma on muuttunut todella rajusti.
Ensimmäiset vuodet pelattiin käytännössä kaikkea mitä kaveriporukassa käsiin saatiin. Oli pelikonsoleita ja PC-koneita, ja näille tuli kohtuullisen hyvin Suomeenkin uutuuspelejä, mutta hinnat olivat nuorelle koululaiselle kohtuullisen korkeita, joten pelejä ostettiin usein porukassa ja pelivuoroja jaettiin kavereiden kesken – jo silloin oli siis jakamistalous olemassa.
Aikuisiän kynnyksellä
Tietokonepelejä tuli siis pelattua muutama vuosi ennen aikuisikää ja siihen aikaan tuli pelattua myös pajatsoa ja hedelmäpeliä 15-vuotiaana. Nykyään kaikkiin rahapeleihin, myös netissä, tarvitaan vähintään se 18-vuoden ikä. Joten ei ihme, että heti 18-vuotiaana tuli aloitettua myös netissä rahapelaaminen. Vedonlyöntiä lähinnä ja sitten vähitellen myös erilaisia kasinopelejä, pokeria ja rulettia.
Nykyaikaiset kasinot ilman rekisteröitymistä olivat vielä kaukaista tulevaisuutta siinä vaiheessa, eikä suomenkielikään ollut kovin tuttu näky nettikasinoilla. Siihen aikaan rahakin liikkuin noin viikossa! Silloin piti oikeasti haluta pelata kansainvälisillä sivustoilla, mutta Suomen tarjonta olikin siihen aikaan melkoisen kapeata, joten kyllä niitä pelipaikkoja etsittiin urakalla.
2000-luku ja 2020-luku
Tekniikka kehittyi todella nopeasti tässä 2000-luvun kahden vuosikymmenen aikana. Saimme mobiiliteknologian, joka on tuonut niin action, strategia kuin rahapelaamisen meille saataville 24/7, missä sitten olemmekaan. Lisäksi netin pelipaikat ovat myös suomettuneet, eli sekä pelit että sivustot ovat nykyään saatavilla myös suomenkielellä, ja kaikkeen pelaamiseen on tullut huimasti lisää vaihtoehtoja, ja kilpailua.
Tästä kaikesta ehkä paras muutos on ollut se, että tietokonepelejä voi nykyään ladata nettipalveluista huomattavasti edullisempaan hintaan kuin silloin aikoinaan, eikä enää tarvitse miettiä minne kerää niitä pelien laatikoita, CD-koteloita yms. Nykyään kaikki pelit ovat joko verkkopelejä, joita ei edes ladata, tai netistä suoraan koneelle ladattavia. Ja uudet 5G verkot tulevat vain lisäämään näitä palvelinpohjaisia verkkopelejä tulevien vuosien aikana.
Tunneista minuutteihin
Jos 2000-luvun alkuvuosina saattoi mennä tunteja World of Warcraft pelin tai Need for Speed tyyppisten pelien kanssa, niin 2010-luvulla tulivat mm. Facebook pelit kuten Mafia Wars ja lähempänä 2020-lukua nettikasinoiden automaattipelit. Kuka enää viitsii pelata kauppojen automaatteja euron panoksella, kun netissä voi voittaa 20 sentin panoksella miljoonia, haloo?
Samalla pelaaminen itsellä siirtyi vähitellen pois tietokoneruudulta, älypuhelimen ruudulle ja mobiilipeleihin. Tavaksi on tullut, että puhelimessa on nykyään kerrallaan yksi tai kaksi peliä, joita tulee pelattua puolisen tuntia lähjes joka päivä, ilman sen suurempaa tarvetta tulla paremmaksi tai vastaavaa, se on ajanvietettä. Sama myös nettikasinoiden kanssa ja vedonlyönnin kanssa. Esimerkiksi muutama päivä sitten oli kiva katsoa suoraa lähestystä Bayern Münchenin ja PSG:n välisestä finaaliottelusta, kun samalla oli panostanut pienen summan saksalaisjoukkueen puolesta.
Rahapelaamisessa vain pitää muistaa oma budjetti sekä ajan että rahan suhteen, ja aina olla itselle rehellinen- jos pelaat liikaa, lopeta pelaaminen vähäksi aikaa. Pelaamalla lisää et todennäköisesti voita häviöitäsi takaisin, vaan häviät lisää, paitsi jos olet ammattilainen. Vedonlyönnin ammattilainen ymmärtää, että aina ei voi voittaa ja strategia kestää hetkellisen tappioputken, kunhan vain uskoo omaan pelitapaansa, pelikassaan ja panostuksiinsa.
Toisaalta taas on ihan virkistävää pelata 15 minuuttia uutta PUBG mobiilia ja sen uusia osioita, vaikkei niistä itse hirveästi tykkäisi, mutta viihdettä ja pelaamista vanhana pelaajana aina kaipaa.
Tulevat pelit ja pelitavat
Kauanko itse olet pelannut, ja miten oma pelaamisesi on muuttunut vuosien varrella? Oletko jopa miettinyt e-urheilua ja ammattilaisuutta? Jos olisin 30 vuotta nuorempi, niin varmasti lähtisin harjoittelemaan CS:GO pelaamista, mutta nykyään ei jaksa enää panostaa niin paljon johonkin uuteen, jotta siinä oikeasti pärjäisi. Entä sinä?