Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa Suomen elektronisen urheilun kentällä. Suunnitelman tekeminen on aloitettu alkuvuodesta 2018 toteuttamalla kysely Suomen elektronisen urheilun kentälle, jonka avulla selvitettiin kentän nykyistä tilannetta yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon suhteen.
Suunnitelmassa esitellään kyselyn tulokset sekä toimenpiteet, jotka liitto tulee toteuttamaan vuosina 2018-2020. Suunnitelman on koostanut työryhmä, johon kuuluivat liiton hallituksen jäsenet Otto Takala ja Jussi Korpimäki, liiton toiminnanjohtaja Mirka Tukia sekä Non-Toxic -hankkeessa työskentelevä Riikka Kaukinen.
Suunnitelmassa esiteltävät toimenpiteet tuleville vuosille sisältävät toimintatavan luomisen syrjimistilanteille, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman sisällyttämisen liiton koulutuksiin, yhteistyön vammaisurheilun parissa ja jäsenkentän kuulemisen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvissä aiheissa.
Suunnitelma on luettavissa täällä: http://seul.fi/seul/yhdenvertaisuus-ja-tasa-arvosuunnitelma/
Lisätietoja: https://yhdenvertaisuus.fi/etusivu