Digitaalisia pelejä kritisoidaan viihteellisyydestä ja kaupallisuudesta, mutta niillä on oma vahva taiteellinen ulottuvuutensa. Kirjallisuus, teatteri, kuvanveisto, maalaustaide, musiikki, arkkitehtuuri ja elokuva yhdistyvät peleissä uudeksi taiteen muodoksi, jossa kaiken ytimessä on vuorovaikutus.
Pelitaiteen manifesti pohtii pelien asemaa seitsemän vanhemman taiteen perillisenä. Se avaa digitaalisten pelien maailmaa runsailla historiasta poimituilla esimerkeillä Pongista Witcheriin ja Tetriksestä Dark Soulsiin sekä haastaa tarkastelemaan pelejä ja koko pelialaa uudesta näkökulmasta.
Palkittu pelinkehittäjä ja pelijournalisti Juho Kuorikoski haluaa uutuuskirjassaan haastaa paitsi pelaajat myös pelien tekijät. Jos peliala haluaa, että se otetaan tulevaisuudessa vakavasti muutenkin kuin kansantalouden kannalta, sen on vaadittava itseltään enemmän.
Kypsyyttä taiteen näkökulmasta eivät ole realistinen väkivalta, ihmismäiset hahmomallit tai piinkova haaste – epärealistisesti mallinnetuista naishahmoista puhumattakaan. Taidetta ovat merkitykset, joita pelit välittävät kokijoilleen. Se, että pelit havahduttavat, sävähdyttävät, ilostuttavat, saavat surulliseksi ja raivon partaalle. Pelien on kyettävä herättämään ajatuksia ja tunteita sekä kyseenalaistamaan ja ottamaan kantaa: näyttämään maailma sen kaikissa sävyissä.
”Kulttuurituotteina pelien paikka ei ole lehtien taloussivuilla, eikä alaa pidä käsitellä pelkästään talouslukujen valossa. Eivät muutkaan taiteet perustele olemassaoloaan sillä, kuinka paljon ne tuovat veroeuroja valtion kirstuun tai paljonko väkeä ne työllistävät.”
”Järjestelmän ja pelaajan välinen yhteys on jokaisen pelin johtoajatus, sillä vuorovaikutus lopulta ratkaisee sen, miten peliin suhtaudutaan ja kuinka se koetaan. Tämän vuoksi vuorovaikutus on pelitaiteen estetiikan tärkein tekijä. Vaikka pelit lainaavat paljon muualta taidekentästä, on niiden tarjoama vuorovaikutus tärkein yksittäinen tekijä, jonka perusteella ne eroavat vanhemmista sisaristaan.”
”Käsikirjoitukseen yhdistetty hallittu satunnaisuus tuottaa jokaiselle pelaajalle uniikin kokemuksen, jota kukaan ei voi täysin samalla tavalla kokea toista kertaa. Samalla uhmataan myös taiteen määritelmää, kun kokija astuu samoihin saappaisiin tekijän kanssa.”
”Jos pelin parissa ahdistaa, sen tilalle napataan helposti jokin kevyemmin sulava tekele. Viihteen tarjoaman hyvänolontunteen taakse on hyvä piiloutua, kun taiteen paljastama ruma totuus halutaan haudata piiloon. Kirjallisuus paljastaa yhteiskunnan epäkohtia, kuten taiteen kuuluukin, mutta pelit vasta opettelevat sitä.”
Kirjoittaja
Juho Kuorikoski on pitkän linjan toimittaja, joka työskentelee muun muassa Pelit-lehden vakituisena avustajana. Hän on kirjoittanut useita digitaalisia pelejä käsitteleviä kirjoja.